Yhteiskuntavastuumme

Yritysten yhteiskuntavastuullisuus (CSR, Corporate Social Responsibility) on tänä päivänä trendikästä. Me olemme toimineet yhteiskuntavastuullisesti jo vuosikymmeniä. Esimerkkeinä kouluruokaohjelmat, infrastruktuurin kehittäminen ja ympäristöystävällisyys.
Yhteiskuntavastuullisuutemme kulmakiviä ovat:

• Elintarvikkeita kehitysmaihin (Food for Development-hankkeet)
• Global Compact -aloite
• Ympäristöystävällisyys

 

Konsernimme toiminta-ajatus: 

”Uskomme vastuulliseen toimialajohtajuuteen ja siihen, että kannattavaa kasvua on mahdollista saavuttaa tasapainossa luonnon kanssa kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Uskomme hyvään ja vastuulliseen yrityskansalaisuuteen.”

Olemme yli 40 vuoden ajan auttaneet asiakkaitamme, eri hallituksia ja kolmannen sektorin toimijoita maidon toimittamisessa lapsille ympäri maailman.

Pelkästään vuonna 2007 noin 45 miljoonaa koululaista joka puolella maailmaa sai maitoa tai muuta ravitsevaa juomaa pakkauksissamme. Arviolta 22 miljoonaa näistä lapsista asuu kehittyvissä maissa, joissa terveyden ja akateemisten suoritusten kehittyminen on elintärkeää tulevaisuuden kehityksen kannalta.

Kokemukset osoittavat, että tällaiset kumppanuudet maidon toimittamiseksi koululaisille voivat toimia myös kestävän paikallisen elintarvikkeiden tuotannon ja prosessoinnin katalyytteinä.

    © Tetra Pak Suomi

     

    Internet-politiikka

    CLOSE
    Skip Navigation Links
    Etusivu